Hei rakas kyselijä! Siinäpä vasta oiva kysymys. Antaminen ja ottaminenhan eivät suinkaan ole toisian poissulkevia asioita, päinvastoin. On mukavampi antaa kunhan on ensin itse hieman ottanut. Näinpä vastaus kysymykseesi on: jouluna saa ja pitää myös ottaa. Antoisaa ja ottoisaa joulua kaikille T&T:n lukijoille! Ja muistakaakin pikku nilviäiset: jos haluu saada on pakko antaa.
Faktaa on että lämmin pesä kelpaa aina. Tämä fakta juontaa juurensa jo muinaisiin aikoihin jolloin bailaajat alkoivat nousta vedestä kuivalle maalle, ja kasvattivat itselleen sisäelimet jotka myöhemmin voisi kätevästi juoda pilalle. Näinä kuumottavina aikoina lämmin pesä oli elinehto. Niinpä lämpimän pesän kaipuu on jäänyt meillä ns. selkärankaan eli geneettiseen muistiin. Huomionarvoisia asioita pesäpuuhissa onkin se että onko pesä lämmin vai jopa liian kuuma. Sillä liiaksi haudottu pesä voi saavuttaa erittäin tukalat lämpötilat ja tällätavoin tekee pesästä epämukavan ja nihkeän paikan hengata. Pesän lämmittämistä sekä lämpötiloja koskeviin kysymyksiin suosittelen hyvän ystäväni ja kylänmieheni Iso-T:n kirjoittamaa, ja nuorten miesten kristillisen yhdistyksen julkaisemaa kirjaa "isäs juhli ku sua teki." Kirjan 4:s kappale "toiset tykkää äidistä, toiset isästä, mut kaikki tykkää pesästä." valottaa varmasti asiaa perin juurin.
Hei dearests T and t.. Haluisin tietää saako joulunakin ottaa? Vai pitääkö vaan antaa?
Joulu on lahjakkaiden juhla jossa vähälahjaiset saattavat tuntea alemmuuden tunnetta, mutta pitää muistaa että frank coca kola on kaiken jouluhässäkän tai ainakin punaisten nuttujen takana. Alkuperäistä joulupukkia on pidetty suomalaisten tarujen mukaan jumettuna panomiehenä joka lähinnä ottaa eikä anna. Joululahjaksi voi tavallinenkini pulliainen materian sijasta antaa ja ottaa (itse en käyttäisi sanaa huuleen, mutta monet joulun viettäjät käyttävät) myöhäiset joulun toivotukset.
Miksei kelpaa vaik pesä ois lämmin? T: Pesän lämmittäjä
On sietämätöntä käyttää kilttejä vertauskuvia kun kuitenkin moni käsittää sanan pesä kuvaavan nykynuorison synonyymiä vaginalle tai niin kuin vanha rujo suomalainen kansa aikoinaan käyttänyt sanaa vittu. Nyky nuoriso sylkee vitun sanaa monasti per lause ja sitä käyteään paljon täytesanana jotta saataisiin lisäaikaa itsensä ymmärretyksi tulemiseksi. Eli jos vittu on kuumana yli 38 asteen pitempään kuin päivän tai kaksi saattaa kyseessä olla joko flunssavirus tai joku muu tavallinen kausi-influenssa.
Hei dearests T and t.. Haluisin tietää saako joulunakin ottaa? Vai pitääkö vaan antaa?
VastaaPoistaHei rakas kyselijä! Siinäpä vasta oiva kysymys. Antaminen ja ottaminenhan eivät suinkaan ole toisian poissulkevia asioita, päinvastoin. On mukavampi antaa kunhan on ensin itse hieman ottanut. Näinpä vastaus kysymykseesi on: jouluna saa ja pitää myös ottaa. Antoisaa ja ottoisaa joulua kaikille T&T:n lukijoille! Ja muistakaakin pikku nilviäiset: jos haluu saada on pakko antaa.
VastaaPoistaT: Pikku-T
Miksei kelpaa vaik pesä ois lämmin? T: Pesän lämmittäjä
VastaaPoistaHyvä Pesän lämmittäjä!
VastaaPoistaFaktaa on että lämmin pesä kelpaa aina. Tämä fakta juontaa juurensa jo muinaisiin aikoihin jolloin bailaajat alkoivat nousta vedestä kuivalle maalle, ja kasvattivat itselleen sisäelimet jotka myöhemmin voisi kätevästi juoda pilalle. Näinä kuumottavina aikoina lämmin pesä oli elinehto. Niinpä lämpimän pesän kaipuu on jäänyt meillä ns. selkärankaan eli geneettiseen muistiin. Huomionarvoisia asioita pesäpuuhissa onkin se että onko pesä lämmin vai jopa liian kuuma. Sillä liiaksi haudottu pesä voi saavuttaa erittäin tukalat lämpötilat ja tällätavoin tekee pesästä epämukavan ja nihkeän paikan hengata. Pesän lämmittämistä sekä lämpötiloja koskeviin kysymyksiin suosittelen hyvän ystäväni ja kylänmieheni Iso-T:n kirjoittamaa, ja nuorten miesten kristillisen yhdistyksen julkaisemaa kirjaa "isäs juhli ku sua teki." Kirjan 4:s kappale "toiset tykkää äidistä, toiset isästä, mut kaikki tykkää pesästä." valottaa varmasti asiaa perin juurin.
Antoisaa vuodenvaihdetta
T:pikku-t
Hei dearests T and t.. Haluisin tietää saako joulunakin ottaa? Vai pitääkö vaan antaa?
VastaaPoistaJoulu on lahjakkaiden juhla jossa vähälahjaiset saattavat tuntea alemmuuden tunnetta, mutta pitää muistaa että frank coca kola on kaiken jouluhässäkän tai ainakin punaisten nuttujen takana. Alkuperäistä joulupukkia on pidetty suomalaisten tarujen mukaan jumettuna panomiehenä joka lähinnä ottaa eikä anna. Joululahjaksi voi tavallinenkini pulliainen materian sijasta antaa ja ottaa (itse en käyttäisi sanaa huuleen, mutta monet joulun viettäjät käyttävät) myöhäiset joulun toivotukset.
iso T
Miksei kelpaa vaik pesä ois lämmin? T: Pesän lämmittäjä
VastaaPoistaOn sietämätöntä käyttää kilttejä vertauskuvia kun kuitenkin moni käsittää sanan pesä kuvaavan nykynuorison synonyymiä vaginalle tai niin kuin vanha rujo suomalainen kansa aikoinaan käyttänyt sanaa vittu. Nyky nuoriso sylkee vitun sanaa monasti per lause ja sitä käyteään paljon täytesanana jotta saataisiin lisäaikaa itsensä ymmärretyksi tulemiseksi. Eli jos vittu on kuumana yli 38 asteen pitempään kuin päivän tai kaksi saattaa kyseessä olla joko flunssavirus tai joku muu tavallinen kausi-influenssa.
iso-T
iso T pahoittelee harkitsematonta kielenkäyttöä mutta veoan pahalaatuiseen touretten syndroomaan jota on myös kirjottaessa vaikea hallita...
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista